Myötäinto – elämän kuoleman ja kukkien kysymys

Anne Birgitta

Pensaan takaa paljastuu hymyilevä pää! Olen Stanfordin kampuksella matkalla pitämään tiimini kanssa tärkeää esitelmää, mutta olen harhautunut kukkivien kirsikkapuiden ja keltaisena loistavien pensaiden sekaan – mikä kukkaloisto! Olen kauneudesta aivan häkeltynyt ja kyykistyn tuoksuttelemaan pensaita. Silloin huomaan hänet – toisen varhaiskeski-ikäisen naisen nuuhkimassa naapuripensasta. Hän on aivan yhtä lumoissaan kevätkauneudesta. Ei tarvita sanoja. Hymy ja katse riittävät. “I know! Gosh what flowers!” Hymyilemme molemmat entistä syvemmin. Tuo mikrohetkeni kahden tuntemattoman kesken oli myötäinnon hetki.

jaettu ihmisyys myötätunnon ja myötäinnon ytimessä 

Sana myötäinto nousi CoPassion-tutkimustiimimme käsitteistöön, kun huomasimme ilmiön, jolle ei tieteen tai oikein arjenkaan kielessä ole sopivaa sanaa. Myötätunto viittaa tutkimuksissa kärsimykseen reagoimiseen mutta ihmisten kokemuksissa myötätunto ja -into limittyvät ja lomittuvat. Niiden pohja on sama: jaettu ihmisyys. Tiedät ja tunnet, että sinulle lähimmät ihmiset jakavat kanssasi sekä surut että ilot.

Kun olemme tutkimustiimissämme kysyneet suomalaisilta, mitä myötätunto tuo ensimmäisenä mieleesi, nousevat jakaminen, rinnalla kulkeminen, kokonaisena ihmisenä oleminen ja toisen ilosta iloitseminen vahvasti esille. Jotta tämä myötäelämisen toinen puoli ei jäisi tutkimuksessa – saatikka arjessa – huomaamatta, on oivallista puhua myötäinnosta.

Myötäinto muodostuu samoista kolmesta elementistä kuin myötätuntokin: kyky huomata toisen tunnetila ja eläytyä siihen sekä teot, joilla myötäelämistä ilmaistaan. Kukkakohtaamisessanikaan emme jääneet pelkkään tunneyhteyteen, empatiaan vaan etenimme tekoihin: kukkien inspiroimaan intensiiviseen katseeseen ja riemulliseen hymyyn.

Myötäinto ilmaisee tunteissa ja innostuksessa mukana elämistä – myötä, myöden. Mutta suomenkielen myötä-sana on mahtava kiteyttäjä myös myötäinnon dynaamiselle liikkeelle – liikun kanssasi, tunteittesi suunnassa. Myötäinto on enemmän kuin myötäilo (joka sekään ei vielä ole nykysuomen sanakirjassa), koska se kattaa sekä ilon että innostuksen. Myötäinto – ilossasi, innossasi, kanssasi.

hempeää hömpötystä?

Kyllä, tällaiseen suitsutukseen on helppo ajatella: taas tällaisia hempeitä asioita tutkijoilta, jotka saavat verovaroin kustannettuina pyöritellä kaiket päivät omia kiinnostuksen kohteitaan, kaukana todellisesta työstä tai hädästä. Mutta myötäinto ei ole kepeyttä ja auringonpaistetta vaan elämän ja kuoleman kysymys.

Kukoistaako vai kaatuko parisuhteesi? Onko puoliso puolellasi? Myös iloissasi ja innostuksissasi. Ystävyydessä myötäinto on suorastaan osa määritelmää; on vaikea ajatella ystävyyttä, jossa toinen ei iloitsisi toisen mahtavista uutisista. Sellainen ystävyyssuhde olisi jo päättynyt tai jäänyt koskaan syntymättä.

Jääkö yhteisömme henkiin? Myötäinto on kaikkien ja kaikenlaisten yhteisöjen voimavarojen ydintä – ja herkkä testi sille, milloin on syytä huoleen. Kilpailuhenkisissä yhteisöissä myötäinto on paljon haastavampaa kuin myötätunto. Täytyy olla aika patologinen, ellei kollegan vakava sairaus herättäisi vilpitöntä huolta ja myötätuntoa. Mutta iloitsenko vilpittömästi kollegani menestyksestä? Oman onnistumisen kohdalla on musertavaa, ellei kukaan iloitse puolestani ja kanssani. En tule nähdyksi, en ole osallinen, en ole arvokas.

myötäinnon puute voi lamauttaa yhteisön  

Myötäinnossa on kysymys elämästä ja kuolemasta myös yhteiskunnan tasolla. Lannistuneelle ja ahtaalle ajetulle löytyy toivottavasti tukea. Jopa kateus voi olla voimavara ja innoittaja. Mutta myötäinnon puute hehkuu aivan erityistä, lamauttavaa pahaa niin itselle kuin toisellekin. Herättääkö turvapaikanhakijoiden uusi alku ja mahdollisuus työhön minussa vihaa vai myötäintoa – ja miksi? Onko startupin jättimenestys minulta pois tai hyvä juttu vain, jos se tuo välillisesti hyvää myös minulle? Vai voinko saada intoa, iloa ja energiaa startuppaajan menestyksestä? Voiko toisen hyvästä iloitseminen olla arvokasta sinänsä?

Suuret instituutiot kuten julkinen sektori, media, kirkko, kansalaisyhteiskunnan ydintoimijat, suuryritykset – niillä kaikilla suuri valta ja vastuu siinä, kuinka myötäintoisia versus alas vetäviä, rikkovia puhetapoja ja käytänteitä luomme. Turvan tason ja osallisuuden mahdollisuuksien pitäisi taata jokaiselle nimenomaan sen, ettei ihmistä ajeta koskaan niin ahtaalle, että hän menettää kyvyn myötäintoon. Suomen tulevaisuuden ydinuhka ei ole kateus vaan myötäinnon puute.

Anne Birgitta Pessi

Kirjoitus on julkaistu 16.5.2016 CoPassion-hankkeen verkkosivustolla.