Onko myötätunto vain naisten taito?

Anna
Anne Birgitta

Sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat olleet poikkeuksellisen näkyvästi pinnalla sen jälkeen kun Aamulehti julkisti siirtyvänsä käyttämään sukupuolineutraaleja titteleitä. Ilmoituksesta seurannut keskustelu on osoittanut, että vaikka monella mittarilla Suomi on tasa-arvoinen maa, sukupuolittuneisuus lymyilee pinnan alla. Se tulee esille esimerkiksi silloin kun lipsauttelemme harkitsemattomia sanoja – tai vältämme lipsauttelemasta sellaisia, jotka eivät sovi suuhumme liian ”naismaisuutensa” tai ”miesmäisyytensä” takia. Myötätunto on yksi tällaisista sanoista. Vastoin omaa toivettamme emme päässeet tutkimusyhteistyöhön miesvaltaisen alan firman kanssa, koska ”eiväthän miehet puhu myötätunnosta”. Myötätunto-sanan sukupuolittuneisuus tuli esille myös, kun avoimeen nettikyselyymme vastanneista 90% oli naisia. Ei varsinaisesti edustava otos. Onko myötätunto mies-päätteisten titteleiden tapaan sukupuolittuneisuuden muinaismuisto: jotain, joka on totuttu liittämään vain toiseen sukupuoleen sellaisista syistä, joiden on syytäkin jäädä historiaan?

Mikä on luonnollista?

Monet yhdistävät intuitiivisesti myötätunnon naisiin ja feminiinisyyteen – yhdessä muiden ”pehmeiksi” miellettyjen ilmiöiden kanssa. Näin ajatteli myös Darwin (1871) evoluutio-opissaan, ja kirjoitti äidin vaistoista, koskien niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Ovatko naiset siis luonnostaan myötätuntoisempia?

Kysymystä voi lähestyä pohtimalla, mitä tarkoitamme sillä, että jokin on luonnollista. Aina kun pidämme jotain ”luonnollisena” on hyvä katsoa peräpeiliin. Historiaa tarkastelemalla näemme, että käsityksemme luonnollisuudesta muuttuu itse asiassa hyvin nopeasti: esimerkiksi naisten työelämään osallistumista – jopa johtavissa asemissa! – ei ole edes länsimaissa pidetty luonnollisena ja toivottavana kuin vasta hyvin lyhyen aikaa. Se mitä intuitiivisesti pidämme luonnollisena – eli kaikkina aikoina kaikissa olosuhteissa voimassa olevana tosiseikkana – voikin olla aikaan ja paikkaan sidotun kulttuurin vaikuttamaa. Ajatuksiin naisten luontaisesta myötätuntoisuudesta tai myötätunnon feminiinisyydestä onkin syytä suhtautua vähintäänkin varoen ja pohtien.

Psykologiassa on empiirisen tutkimuksen kautta etsitty vastausta siihen, ovatko miehet ja naiset pohjimmiltaan erilaisia. Tulokset riippuvat käytetyistä metodeista, aineistoista ja taustaoletuksista. Tutkijat ovat argumentoineet, että tarkasteltaessa persoonallisuudenpiirteitä miehillä ja naisilla on huomattavasti enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. (Hyde 2005) Toiset tutkijat kuitenkin esittävät, että tietyt luonteenpiirteet ovat toisella sukupuolella yleisempiä kuin toisella. Joissain tutkimuksissa juuri empatian, toisen tunteisiin eläytymisen, on todettu olevan naisilla yleisempää kuin miehillä. (Mestre ym. 2009) Konsensusta sukupuolieroista ei psykologiassa ole saavutettu.

Myötätunnon edellytyksiä luodaan myös normeilla

Psykologian tutkimus ei tarjoa yksiselitteistä vastausta sukupuolten eroista. Myötätunnon kannalta kysymys on pelkkiä luonteenpiirteitä monimutkaisempi: myötätunto on enemmän kuin pelkkää empatiaa. Myötätuntoon kuuluvat myös motivaatio toisen hyvän edistämiseen ja toisen parhaaksi tehdyt teot.

Myötätunnon mahdollista sukupuolittuneisuutta voikin pelkän empaattisuuden selvittämisen sijaan tarkastella esimerkiksi auttamistutkimuksen valossa. Kun kyse on esimerkiksi auttamisesta elämän ja kuoleman kysymyksenä, kuten tutkimuksissa toisen maailmansodan aikana juutalaisia piilotelleista, eroja ei sukupuolten välillä ole. Paljon paremmin itseään riskiin pistävää auttamista selittää ekstensiivinen ihmiskuva: kyvyttömyys olla tekemättä eroja rotujen, uskontojen, muiden erojen välillä – syvä oikeudentunto. Ihminen pelastaa ihmisen. (Oliner & Oliner 1988; Monroe 1988) Toisaalta useimmissa suomalaisissakin auttamistutkimuksissa naiset ovat kyllä miehiä aktiivisempia auttajia (Pessi & Saari 2008; Pessi 2008), mutta toisaalta monilla saroilla, kuten vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa, eroa ei löydy.

Myötätuntoisen käyttäytymisen eroja voivat selittää luonteenpiirteitä paremmin esimerkiksi sosiaaliset normit. Myötätunnon edellytyksiä tai esteitä tuotetaan kahdenvälisten suhteiden lisäksi yhteisöissä, organisaatioissa ja kulttuureissa. Esimerkiksi työpaikoilla empatian muovautuminen auttamisen teoiksi edellyttää usein, että organisaatiossa jaetaan yhteisiä, auttamista tukevia normeja. Pomo voi antaa mallin siitä, että kiire ei ole syy olla kysymättä, mitä huonovointiselta vaikuttavalle kollegalle kuuluu.

Yhteisesti jaetut kulttuuriset odotukset vaikuttavat siihen, miten näemme itsemme ja toisemme. Eräässä tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että naiset kuvasivat itseään toisen hyvää edistäviksi vahvemmin kuin miehet. Tutkittaessa naiset kuitenkin itse asiassa käyttäytyivät miehiä vähemmän altruistisesti. (Böckler et al. 2016) Kulttuurimme tukee yhä normatiivista oletusta, että naiseuteen kuuluu toisista huolehtiminen. Tällainen normi voi vaikuttaa siihen, miten haluamme kertoa itsestämme toisille, mutta ei välttämättä siihen, miten todellisuudessa käyttäydymme. Normi on pitäytynyt yllä sillä, että perinteisesti tyttölapsia on kasvatettu hoivaan. Heitä on palkittu hoivaavasta käytöksestä, ja poikia kehuttu enemmän rohkeudesta. Normeja voi kuitenkin myös purkaa. Ehkäpä uusi normi voisi olla, että myötätunto on ihailtava ja tavoiteltava taito, sijoittuipa ihminen sukupuolten kirjossa mihin tahansa.

Pehmeä myötätunto, kova bisnes?

Työelämän konteksteista juuri bisneksessä myötätunto mielletään erityisen jännitteiseksi ilmiöksi: sopiiko ”pehmeä” myötätunto ”kovaan” yritysmaailmaan? Tällainen pehmeän ja kovan vastakkainasettelu kätkee taakseen hyvin yleisen tavan ajatella maailmaa kaksinapaisesti. Toisella puolella ovat esimerkiksi tunteet, herkkyys, myötätuntoisuus ja toisella puolella rationaalisuus, autonomisuus ja oman edun tavoittelu. Ensimmäiset yhdistetään feminiinisyyteen ja toiset maskuliinisuuteen. Maskuliinisuuteen kytketty ilmiöt näyttäytyvät erityisesti yritysmaailmassa arvokkaampina. Tällainen kaksijakoinen tapa hahmottaa maailmaa lienee taustalla silloin, kun kyseenalaistamatta ajattelemme, että terävät kyynärpäät kuuluvat bisnekseen ja myötätunto vapaa-ajalle, perhepiiriin ja ihmissuhteisiin. Tällainen dikotominen käsitys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa.

Ensinnäkin myötätunto voi edistää monia yrityksen tuloksellisuuden kannalta keskeisiä asioita, kuten sidoksisuutta, iloa, tiimityötä ja innovatiivisuutta. Sulkemalla myötätunto pois yrityksistä suljetaan samalla pois menestyksen edellytyksiä. Toiseksi – ehkäpä vielä tärkeämpänä näkökohtana – sulkemalla myötätunto pois yrityksistä, suljetaan samalla pois osa ihmisyydestä. Muutummeko todella omaa etua tavoitteleviksi rationaalisiksi laskelmoijiksi, kun työskentelemme yritysmaailmassa? Ja jos muutumme, pitäisikö meidän tarkastella kriittisemmin yrityksiä, jotka tällaista käytöstä tuottavat?

Pehmeän myötätunnon ja kovan yritysmaailman vastakkaisuus ei lisäksi ole empiirisen tutkimuksen valossa totuudenmukainen. (Esim. Nelson 2011) Yritykset eivät ole voitonmaksimoimiseen viritettyjä koneita, vaan monimutkaisia sosiaalisia organisaatioita. Yhteistyö, pyrkimys luottamukseen ja myötätunto itse asiassa ovat läsnä yrityksissä joka tapauksessa. (Hamington & Sander-Staudt 2011) Tällainen näkemys on onneksi alkanut korostua myös bisnesetiikassa viime vuosina.

Lopuksi

Käsitteellisen tai empiirisen tutkimuksen valossa ei ole perusteltua sanoa, että myötätunto olisi leimallisesti ja välttämättömästi naisten taito. Myöskään myötätunnon jäsentäminen feminiinisyys-maskuliinisuus-kahtiajaon kautta ei ole erityisen hedelmällinen lähtökohta. On ennustettu, että robotisaation ja tekoälyn yleistymisen myötä myötätunnon kaltaiset sosiaaliset taidot nousevat työelämän keskeisimmiksi taidoiksi. Tästä näkökulmasta on suorastaan oikeudenmukaista, että ajatus myötätunnon feminiinisyydestä puretaan ja merkityksellistetään myötätunto yhteiseksi ihanteeksi. Silloin tiukimmassakaan uraputkessa olevan bisneshenkilön ei tarvitse hävetä avun tarvitsemista eikä avun tarjoamista.

Anna Martta Seppänen & Anne Birgitta Pessi.

Kirjoitus on julkaistu 21.9.2017 CoPassion-hankkeen verkkosivustolla.

Kirjallisuus:

Böckler, Anne & Tusche, Anita & Singer, Tania (2016) The Structure of Human Prosociality: Differentiating Altruistically Motivated, Norm Motivated, Strategically Motivated, and Self-Reported Prosocial Behavior. Social Psychology and Personality Science, 7(6), 530­­–541.

Darwin, C. (1871) The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex. New York: Appleton.

Hamington, Maurice & Sander-Staudt, Maureen (toim.) (2011) Applying Care Ethics to Business. Dordrecht: Springer.

Nelson, Julie (2011) Care Ethics and Markets: A View From Feminist Economics. Teoksessa Hamington, Maurice & Sander-Staudt, Maureen (toim.) Applying Care Ethics to Business. Dordrecht: Springer.

Mestre, Maria Vicente & Samper, Paula & Frias, Maria Dolores & Tur, Ana Maria (2009) Are Women More Empathetic than Men? A Longitudinal Study in Adolescence. The Spanish Journal of Psychology, 12(1), 76–83.

Monroe, K.R. (1988) The Heart of Altruism – Perceptions of a common humanity. Princeton University Press.

Oliner, S.P. & Oliner, P. M. (1988): The Altruistic Personality: Rescuers of Jews in Nazi Europe. New York: Free Press.

Pessi, A.B. (2008). Suomalaiset auttajina ja luottamus avun lähteisiin. RAY:n juhlavuoden kansalaiskyselyjen tulokset. Avustustoiminnan raportteja [Reports of relief action], 19. Helsinki: RAY.

Pessi, A.B. & Saari, J. (2008). Hyvä tahto − auttamisen asenteet ja rakenteet Suomessa. Helsinki: STKL.