Eettisyys on trendi – mutta mitä ihmettä se on?

Eettisyys tuntuu olevan nyt aivan käden ulottuvilla: päivänsä saattaa aloittaa pukeutuen eettiseen t-paitaan ja kulauttamalla kupin eettistä kahvia kera eettisen maidon. Aamun tunnelmista voi raportoida someen eettisellä älypuhelimella. Älypuhelimen – eettisen tai normaalin – avulla voi tosin myös annostella tietoisuuteensa maailman hullua todellisuutta: ilmasto lämpiää, eurooppalaisissakin valtioissa demokratia lohkeilee ja Atlantin toisella puolella riehuu punakka presidentti, jolla on pahoja puutteita moraalisen vastuunsa hahmottamisessa. Ei ihme, että kaipaamme ympärillemme jotain, joka on varmuudella oikein ja hyvää.

Etiikan nousu arjen puheenaiheeksi on mahtava uutinen – ja toden totta terve reaktio tulevaisuuden kauhukuviin. Kaikki etiikkaan liittyvät puhetavat eivät silti ole ongelmattomia. Jos ’eettisyyden’ yleisin käyttö on olla kuluttamista kuvaava adjektiivi, voimme erehtyä ajattelemaan, että eettisyys pohjimmiltaan on jokin yksi, kaikkien tuntema asia. Pintapuolisesti ’tummapaahtoinen kahvi’ ja ’eettinen kahvi’ tosiaan vaikuttavat saman tyyppisiltä ilmaisuilta.

Ikävä kyllä etiikan luonne on lähempänä neuvottelua kuin tiedettä: jokaiseen eettisesti relevanttiin kysymykseen on tarjolla vaihtoehtoisia ratkaisuja ja erilaisia argumentteja. Käytännön päätös siitä, mitä tulisi tehdä, jotta toimisin oikein, edellyttää valitsemista, usein vieläpä eri tavalla huonojen vaihtoehtojen välillä, ilman varmaa tietoa seurauksista. Äärimmäinen moraalirelativismi ei ole hyvä vaihtoehto, mutta etiikkaan liittyy väistämättä epävarmuutta ja sotkuisuutta siksi, että ihmisten elämä on epävarmaa ja sotkuista.

Etiikan pelkistämisessä adjektiiviksi on sisältöongelmien lisäksi pari eettistä heikkoutta. Jos eettisyydestä puhutaan yksinomaan kuluttamisen yhteydessä, huomiotta jää monta muuta etiikan kannalta tärkeää elämänaluetta. Liian vähän puhutaan esimerkiksi siitä, että ihminen voisi olla hyvän asialla myös työpaikallaan. Eettisyys yksinomaan kuluttamisena pienentää etiikan osaksi yksilön itseilmaisua, oman jalon moraalisen laadun esille tuomista. Se on ongelmallista, sillä etiikassa pitäisi olla kyse yhteiselosta, ei minäprojektista.

Mikäli eettisyys ymmärretään kanonisoiduksi Oikeiden Valintojen joukoksi, etiikasta tulee helposti moraalinvartijan lyömäase. Aina joku onnistuu osoittamaan älykkään kipakasti, yläviistosta, eettiset epäkohdat toisten toiminnassa. Yleensä tällainen kuitenkin nostattaa defensiivisiä reaktioita, ei hyvää yhteistoimintaa. Eettisyyttä voi edistää myös ilman ylemmyydentuntoa.

Mitä on eettisyys nykyistä puhetapaa rikkaammin ymmärrettynä? Elämän eettinen päämäärä on elää hyvää elämää yhdessä toisten kanssa ja toisia varten oikeudenmukaisissa instituutioissa, muotoili filosofi Paul Ricoeur pohdittuaan asiaa viitisenkymmentä vuotta.

Lauseeseen on piilotettu etiikan kolme suuntaa. Ensinnäkin, etiikka kyllä liittyy minuun, toiveeseeni elää hyvää elämää. Elämää ei kuitenkaan eletä minua varten, vaan toisten kanssa ja toisia varten. Toisten kanssa ja toisia varten eläminen eettisenä päämääränä on radikaali ajatus ajassa, jossa hyvän tekeminen toiselle palautetaan (liian) usein siihen, kuinka kannattavaa se on hyväntekijälle. Kolmas suunta liittyy – minun ja toisen ohella – kolmansiin: en voi vain pohtia sitä, miten edistän sinun hyvääsi, ja unohtaa miten toimintani vaikuttaa muihin. Oikeudenmukaisuuden edellytykset menevät esimerkiksi silloin, kun johtaja palkitsee työpaikalla vain yhden työntekijän, vaikka muillakin olisi samat ansiot.

Eettisyys elämän päämääränä edellyttää syvää pohdintaa hyvästä elämästä, ihmisten yhteistoiminnasta ja oikeudenmukaisuudesta. Pohdinta muodostaa taustan, jota vasten yksittäisen moraalisääntöjen merkitystä voi tarkastella. Eettinen kahvikin on hyvän asialla erityisesti silloin, kun se kytkeytyy osaksi laajempaa näkyä siitä, mitä on hyvä elämä yhdessä toisten kanssa.

Anna Martta Seppänen

Kuva: Pixabay

Kirjoitus on julkaistu alunperin sosiaalietiikka.fi -verkkojulkaisussa 17.10.2019