Riippuu meistä, muistetaanko korona-aika myötätuntoisista auttajista vai itsekkäistä pedoista

Anna-Stina Nykänen kertoi Helsingin Sanomissa (HS 22.3.2020) puhuttelevasti tulleensa myötätunnon yllättämäksi: pandemia on hiljentänyt vihapuheen, ja paljastanut ihmisten palavan halun auttaa toisiaan. Lämmin kiitos Anna-Stina Nykäselle rohkeasta puheenvuorosta! Me myötätunnon tutkijat jos ketkä tiedämme, että mainitsemalla radikaalin m-sanan saa helposti pehmoisen maineen.

Poikkeuksellinen tilanne on tuonut esille myös ihmisten petopuolen. Yhteisen hyvän taju näyttää puuttuvan niiltä, joiden mielestä, kehotuksista huolimatta, juuri minä voin lähteä ostoskeskuksen avajaisiin. Kriisi kärjistää ihmisyyden ulottuvuudet: sekä kauhistuttavan taipumuksen itsekkyyteen että hämmästyttävän kyvyn hyvään. Nyt on jokaisesta meistä kiinni, kumpi näistä puolista saa enemmän elintilaa.

Myötätunto yllättää, koska ihmiskäsityksemme on vääristynyt

Jos myötätunto yllättää, selitys saattaa löytyä ajattelun syvärakenteesta, ihmiskäsityksestä. Sosiaalinen media antaa todistusaineistoa ihmisen itsekkäästä kamaluudesta, mutta pessimistisen ihmiskäsityksemme jäljet johtavat muuallekin. Taloustieteen lähtökohdat ovat ujuttautuneet monien muidenkin elämänalueiden selittämiseen (Mäki 2009). Silloin ihmiskuvassa korostuvat kilpailullisuus, yksilöiden erillisyys ja omien päämäärien tavoitteleminen niukkojen resurssien varassa. Toiset ihmiset näyttäytyvät välineinä, eivät päämäärinä.

Tällainen ihmiskäsitys on piilotettu puhetapoihimme. Puhumme esimerkiksi työelämässä ihan luontevasti ihmisistä raaka-aineen tyyppisinä resursseina: meistä useimpia johdetaan human resources -osastolta (Islam 2012)! Verkostoidumme ahkerasti, koska ikinä ei tiedä, kuka on hyödyksi minulle seuraavalla ura-askeleellani.

Jää helposti huomaamatta, että olemme sidoksissa toisiimme kaupallista vaihdantaa paljon syvemmin sitein. Tämän koronaepidemia on paljastanut. Ollaksemme olemassa täysinä ihmisinä tarvitsemme suhteita, joissa toinen ei anna saadakseen jotakin vastineeksi.

Myötätunnossa on tarjolla auttajan lisäksi myös muita rooleja

Nyt avun antajia on ilmoittautunut enemmän kuin avun tarvitsijoita. Antaja ei kuitenkaan ole ainoa myötätunnon toimija, vaan myötätunnon edellytykset luodaan yhteistoiminnassa. Se toteutuuko myötätunto, on kiinni myös avun vastaanottajasta. Uskallanko pyytää apua? Kehtaanko ottaa avuntarjouksen vastaan?

Turha kursaileminen silloin, kun aidosti on tuen tarpeessa, heikentää yhtä lailla myötätunnon edellytyksiä kuin avun tarjoamatta jättäminen. Tutkimuksessa puhutaan myötätunnon pelosta (Gilbert ym. 2011).

Anna-Stina Nykänen nosti esille, että hyvin pärjäävät näyttävät nyt tarttuneen apuun hanakimmin. Ehkä onkin helpompaa olla hetken heikko, jos useimmin on homma hanskassa. Sen sijaan apua on vaikea ottaa vastaan, jos elämän varrelle on kertynyt kokemuksia siitä, että ihmisen hyvyyteen ei voi luottaa.

Keskeinen myötätunnon rooli on myös aivan jokaisen rooli myötätunnon yhteisötason edellytysten luojina. Hyvässä yhteisössä on sekä oikeudenmukaisuutta että myötätuntoa. Koronakapinalliset nakertavat tasavertaisuuden ja reiluuden kokemusta, mikä puolestaan romuttaa tehokkaasti myös myötätunnon edellytyksiä: miksi minä näkisin vaivaa auttaakseni, kun muut viis veisaavat?

Haastavaa on, että joskus epätasa-arvoisuus on yhteisen hyvän asialla: nyt eri ihmisryhmiä koskevat eri määräykset. Olisi myötätunnon edellytysten kannalta tärkeää, että tämä ei kääntyisi vastakkainasetteluiksi. Kärsimyksen lievittämisessä meillä on erilaisia rooleja ja vastuita.

Miten olla myötätunnon asialla koronakriisin keskellä?

Miten voin, eri rooleissa, edistää myötätuntoa? Ensinnäkin, voi kilvoitella myötätunnossa itseään kohtaan. Etätöiden ja lastenhoidon kanssa tasapainoilu, pelon aiheuttama toimintakyvyttömyys tai yrittäjän huoli alaisten toimeentulosta ovat kaikki tilanteita, joissa itsemyötätunto on vaikeaa mutta tärkeää. Ne, jotka kykenevät myötätuntoon itseään kohtaan osoittavat myötätuntoisia asenteita myös muita kohtaan (Neff & Pommier 2013). Enempää ei voi antaa kuin on annettavaa.

Toiseksi, myötätunnon kannalta olennaisia ovat anteliaat tulkinnat eli hyväntahtoiset selitysmallit sille, miksi toinen käyttäytyy yllättävästi, jopa absurdisti. Vessapaperin hamstraamisen taustalle voi etsiä inhimillisesti ymmärrettäviä syitä. Toki on myös sanottava ääneen se, että joku toimii aidosti yhteistä hyvää vastaan.

Kolmanneksi, myötätunnon piiriin kuuluu herkkyys toisen kärsimyksen huomaamiselle ja sen todesta ottaminen. Siksi (verkko)keskustelijoiden on syytä pohtia, onko nyt oikea hetki hehkuttaa sitä, miten korona muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Hyviäkin seurauksia kriisillä varmasti on, mutta niiden hinta luultavasti on syvä inhimillinen kärsimys. Nyt on aika toimia turvan eteen, ja myös lupa olla huolestunut ja ahdistunutkin.

Neljänneksi, kannattaa kultivoida myötätunnon lisäksi myös myötäintoa, kykyä elää mukana toisen ilossa ja innostuksessa (Pessi ym. 2017). Kukaan ei jaksa koko koronakriisin ajan olla vain auttaja tai autettava. Myös iloa ja huumoria tarvitaan – myös mustaa huumoria. Jos ei tiedä, miten olla myötäintoinen, kannattaa tarkkailla lapsia kirmaamassa ulkona, kevätluonnossa.

Korona kääntää katseemme

Tilanne, jossa nyt elämme, paljastaa, ettei myötätunto ole hattaraa, heikkoutta tai kiva lisä, jota voi pohtia, kun tärkeämmät hommat on hoidettu. Kyse on siitä, miten yksilöinä ja yhteisöinä vastaamme kärsimykseen ympärillämme.

Myötätunto havahduttaa juuri nyt siksi, ettei kärsimys ole jossain kaukana. Nyt jokainen meistä kärsii. Arjen huolet vaihtuivat hetkessä surrealistiseksi selviytymiseksi ja epävarmuudeksi.

Korona saa meidät kääntymään toisten puoleen. On huikeaa, miten naapuriapu ja kaupunginosien yhteisöllisyys ovat nyt voimistuneet. Kansalaisjärjestöjäkin nopeammin on nyt noussut juuri ihmisten oma spontaani apu ja tuki.

Arvojen kirkastumisen ei pitäisi olla vain koronan jälkeisen maailman tehtävä. Voimme jo nyt kysyä, mikä elämässä on tärkeintä. Mihin nyt haluan myötätunnon katseeni kohdistaa? Kuinka elää arvojeni mukaan – nyt?

Anna Seppänen & Anne Birgitta Pessi

Kuva: Wikimedia Commons

Viitteet:

Gilbert, Paul, McEwan, Kirsten, Matos, Marvela & Rivis, Amanda (2011). Fears of Compassion. Development of Three Self-report Measures. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice,84, 239–255.

Islam, Gazi (2012). Recognition, Reification, and Practices of Forgetting. Ethical Implications of Human Resource Management. Journal of Business Ethics, 111(1), 37–48.

Neff, Kristin & Pommier, Elizabeth (2013). The Relationship between Self-compassion and Other-focused Concern among College Undergraduates, Community Adults, and Practicing Meditators. Self and Identity, 12(2), 160-176.

Mäki, Uskali (2009). Economics Imperialism. Concept and Constraints. Philosophy of the Social Sciencies, 39(3).

Pessi, Anne Birgitta, Seppänen, Anna Martta, Grönlund, Henrietta, Paakkanen, Miia & Spännäri, Jenni (2017). Myötäinto. Iloon ja innostukseen vastaaminen. Teoksessa A.B.Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (56–76). Jyväksylä: PS-Kustannus.