Pahat pomot?

Viime aikoina yritysetiikasta vähät välittävienkin lienee ollut vaikea välttää medianostoja totaalisesta yritysetiikattomuudesta. Nissanin hallituksen puheenjohtaja Carlos Ghosn sai lähteä, koska oli käyttänyt yhtiön varoja omaan piikkiin ja unohtanut ilmoittaa 44 miljoonan dollarin verran tulojaan. Danske Bankissa monet ovat ilmeisesti tienneet, ettei Viron yksikön toiminta kestä päivänvaloa tai edes marraskuun hämärää. Tietämättömyyden tai vahingon sijaan kyse … Continue reading Pahat pomot?

Töissä on ihminen

Miltä tuntuisi tulla töihin tietäen, että et ole vain vaihdettavissa oleva resurssi? Näin minä ja kollegani usein kysymme, kun koulutamme työyhteisöjä inhimillisen työelämän kehittämiseksi. Yleensä kaikki nyökkäilevät: kyllä, se olisi hienoa. Moni unohtaa ajatella, että eräässä mielessä me olemme resursseja. Olemistamme työpaikalla hallinnoi HR-osasto, siis human resources -osasto. Ihmisresurssiosasto. Anna Töissä ei tarvitse olla aina … Continue reading Töissä on ihminen

Onko myötätunto vain naisten taito?

Anna Anne Birgitta Sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat olleet poikkeuksellisen näkyvästi pinnalla sen jälkeen kun Aamulehti julkisti siirtyvänsä käyttämään sukupuolineutraaleja titteleitä. Ilmoituksesta seurannut keskustelu on osoittanut, että vaikka monella mittarilla Suomi on tasa-arvoinen maa, sukupuolittuneisuus lymyilee pinnan alla. Se tulee esille esimerkiksi silloin kun lipsauttelemme harkitsemattomia sanoja – tai vältämme lipsauttelemasta sellaisia, jotka eivät sovi suuhumme … Continue reading Onko myötätunto vain naisten taito?

“Kylmäkiskoisin pomo ikinä!” – Mikä myötätuntoa estää työpaikkojen arjessa?

Anne Birgitta Pessi ”Miten hän saattoi käyttäytyä noin? Miksei hän ollut myötätuntoisempi?” Näin usein mielessämme huokaamme, kun kohtaamme kohtaamattomuutta, kipeästi kaivatun avun pimittämistä. Yksilötason myötätunnon esteistä voit lukea täältä – mutta kaikki ei todellakaan ole kiinni vain yksilöistä eikä edes kahdenvälisistä suhteista. Myötätunnon edellytyksiä ja esteitä rakennetaan koko organisaation tasolla. Millaiseksi muodostuu kulttuuri ja yhteispelimme … Continue reading “Kylmäkiskoisin pomo ikinä!” – Mikä myötätuntoa estää työpaikkojen arjessa?